Yhden naisen logistiikkakeskus aina askelen edellä

Materiaalivirtojen hallitseminen kapealla tontilla keskellä kaupunkia on yksi Oodin työmaan haasteista. Kun tavaraa tulee kymmeniä kuormia päivässä, toistuva kysymys kuuluu: mihin nämä pannaan? Vastauksen tietää työmaan tehonainen, logistiikasta vastaava työnjohtaja Heidi Järvensivu. Hän sovittaa ohjeensa työmaan tilanteeseen: missä tavara käytetään, miten pian sitä tarvitaan ja missä on säilytystilaa. Kuormat päätyvät tarkoituksenmukaisiin paikkoihin pihalle tai suoraan kerroksiin oikeille lohkoille.

– Minun on oltava aina askelen edellä rakentamista ja ajateltava logistiikkaa muutama päivä eteenpäin. Päässäni ovat samaan aikaan kuormat, rakentamisen aikataulu ja rakennuksen pohjapiirustus. Pyrin siihen, että tavara liikkuisi vain kerran eli päätyisi heti oikeaan paikkaan, Heidi kertoo 10 vuoden logistiikkakokemuksella.

Katolta otetussa kuvassa varastointialue näkyy lintuperspektiivistä. Taustalla Musiikkitalo ja Eduskuntatalo.

Koska rakennuksen itäpuolella kulkee katu, varastointiin voidaan käyttää vain länsipuolta. Säilytystilaa on napattu hieman Kansalaistoriltakin. Tontille saapui lokakuussa muun muassa iso kasa tiiliä huonetilojen muurauksia varten. Ne hohtavat valkoisina kuvan alaosassa keskellä. Tilaa tarvitaan lukuisille tuotteille, esimerkiksi puu- ja putkitavaralle, ilmanvaihto- ja sähköasennustuotteille sekä enenevästi julkisivun ikkunoille.

Heidi Järvensivu seisoo valkoisen harkkopinon ääressä kypärä päässsään ja tarkistaa kuormaa.

Heidi Järvensivu on kuljettajia vastassa eri porteilla. Kuormien tuojien lisäksi hän antaa ajo-ohjeita esimerkiksi betoniautojen, pumppuautojen ja erilaisten nostinajoneuvojen kuljettajille. Heidi on kasvanut työhönsä kokemuksen kautta ja on loistoesimerkki yrittäjyydestä ja ongelmanratkaisusta.

– Toimin vuosia sitten ajojärjestelijänä ja sen jälkeen rakennusmaalarina ja laatoittajana. Huomasin eri työmailla saman ongelman: tavarat odottivat väärissä paikoissa, tieto ei kulkenut eikä kukaan hoitanut logistiikkaa. Päätin perustaa alan yrityksen itse ja sain kaveriksi siihen toisen naisyrittäjän. Local Logistics tarjoaa logistiikka- ja työmaapalveluja, joihin kuuluvat myös jätehuollon organisointi ja työmaan järjestyksen valvonta. Oodissa yritys toimii pääurakoitsijan eli YIT:n alaisuudessa.

Kirjaston parveke muodostaa valtavan lipan sisäänkäynnin edustalle.

Oodin muoto on poikkeuksellinen paitsi rakentamisen myös logistiikan kannalta. Kansalaisparveke rajoittaa tavaran nostamista, ja pohjois- ja eteläpäädyn välillä on pitkä matka. Rakennuksen eteen ei ole mahdollista varastoida tarvikkeita, sillä se on pidettävä avoinna erilaisille ajoneuvoille ja nostimille. Kansalaisparveke odottaa tässä vaiheessa pinnan betonivalua. Sen takana näkyvä toisen kerroksen istuskelualue on saatu valettua umpeen, joten tilaa tukeneet telineet on voitu purkaa.

Suureen tavarahissiin ajetaan tavaraa suoraan sisään ajoneuvonostimella.

Rakennuksen eteläpäähän asennettiin lokakuussa tavarahissi, joka helpottaa tarvikkeitten viemistä kerroksiin. Hissi käy sitä tärkeämmäksi, mitä enemmän julkisivua suljetaan rakentamisen edetessä.

Vesikatto vaatii enää eristystä

Tavoitteena on näinä aikoina eristää talo ja saada lämpötila pysymään plussan puolella. Seininä toimivat monissa paikoissa polystyreenimuovista valmistetut EPS-eristelevyt. Ne kestävät hyvin kosteutta ja ovat erinomainen lämpöeriste.

Kolmas kerros avautuu kuvassa suurena tilana, jonka päällä on ulkokatto ja seininä styrokslevytys.

EPS-eristelevyt toimivat myös kolmannen kerroksen seininä, vaikka kerros saa lopulta lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Kolmas kerros on pyhitetty kirjoille. Se näyttää tähänastista suljetummalta, sillä vesikaton elementit on saatu paikoilleen koko rakennuksen mitalta.

Katolta avautuu näymä Finlandia-talon suuntaan. Kaksi miestä työskentelee eristystöitten parissa.

Oodin vesikatossa on matala harja, jonka molemmin puolin katto nousee ja laskee aaltomaisesti. Kaarevat muodot syntyivät lähes metrin paksuisista valmiiksi muotoonleikatuista elementeistä. YIT:n työnjohtaja Mansoor Ardam valvoi lokakuun lopulla bitumikermieristeen asennustöitä.

Kaksi miestä työskentelee katolla. Toinen kuumentaa mustaa bitumikermikaistaletta varrella, jonka päästä tuleva kaasu saa aikaan pienen liekin haluttuun kohtaan.

Katon notkot ja harjanteet sekä useat kattoikkunat toivat haastetta kermin asentamiseen. Kermi saadaan tarttuvaksi lämmittämällä sitä kaasupolttimen liekillä.

Julkisivulasit aaltoilevat katon muodon mukaan

Katon aaltoileva muoto vaikuttaa myös kolmannen kerroksen ulkolasien mittoihin. Niiden korkeus vaihtelee katon nousujen ja laskujen mukaan. Kaikkein korkeimmat, yli yhdeksänmetriset, lasit asennetaan länsi- ja itäjulkisivuille. Ne koostetaan useasta elementistä.

Tietokonemallinnuskuvassa ovat esillä pelkästään kolmannen kerroksen ikkunalasit.

– Asennukset alkavat talon pohjoispäädystä. Olemme hankkineet nostoja varten erikoislaitteen ja teettäneet siihen Italiassa imukupit. Yksi pari metriä korkea ja leveä lasi painaa reilut 1000 kiloa. Asennus jatkuu pohjoisesta itäseinustalle, Mansoor Ardam kertoo.

Ikkunan paikka toistaiseksi vielä ilman lasia. Taustalla puistonäkymä ja Finlandia-talo.

Lasit asennetaan kuvan alaosassa näkyviin teräksisiin kenkiin. Virolainen Windoor AS huolehtii sekä lasien valmistuksesta että niihin tulostettavasta printtikuviosta. Uusi kirjasto ei voisi sijaita upeammassa ympäristössä: pohjoisessa ikkunasta avautuu näkymä Finlandia-taloon puistoineen.

Talon päädyssä on matala ikkunarivi toisessa kerroksessa.

Toinen kerros on ikkunoitten asennuksessa hieman edellä. Nauhaikkunat asennettiin pohjoisseinustalle jo lokakuussa. Seinien lämpöeristeitten asennus eteni ripeästi pohjoispäädystä itäseinustalle. Työ on siellä valmis ja etenee seuraavaksi etelään.

 

 

Teksti ja kuvat: Liisa Joensuu/Tmi Magic Words


Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail