Terveiset Oodin ydinjoukoista – esittelyssä Pirjo Lipasti

Töissä keskustakirjastossa
Sarjassa tavataan kirjasto Oodin parissa työskenteleviä ihmisiä

Johtava suunnittelija Pirjo Lipasti on kulkenut mukana Oodin tarinassa jo yli kahdeksan antoisaa vuotta.

– Olen yhä aivan innoissani, Pirjo Lipasti, kirjasto Oodin johtava suunnittelija, huokaa ihastuneena. Hän on vuodesta 2009 saakka elänyt päivittäin keskustakirjaston alkuhaaveita, konkreettista suunnittelua ja nyt näyttävää loppusuoraa. Kaupunginkirjastoissa pitkän uran tehnyt Lipasti on Oodin ydinhahmoja.

– Vuosina 2009-2012 olin ainoa täysipäiväisesti uuden kirjaston suunnittelusta vastannut työntekijä, vaikka mukana oli useita muitakin kirjastolaisia osana omaa työtään. Erityisesti entinen kirjastotoimen johtaja Maija Berndtson oli projektin tarmokas edistäjä, kertoo Lipasti ja muistelee tunnelmia alkuaikoina. Projektisuunnittelijaa vastassa oli heti ensimmäinen keskustakirjaston hankesuunnitelma, joten hommiin käytiin oikopäätä.

Keskustakirjastoidea kehittyi kulttuuriministeri Claes Anderssonin vuoden 1998 aloitteesta. Aluksi paikaksi ajateltiin Pikkuparlamentin tonttia nykyisen Töölönlahden sijaan.

– Olen ollut kirjastoissa töissä pitkään, mutta rakennussuunnittelu oli minulle aivan uutta. Insinöörikokouksissa en alkuun ymmärtänyt juuri mitään. Nyt suunnitteluryhmä kokoontuu työmaakokouksissa kerran kuussa, ja sisällöt ovat jo tutumpia, Lipasti nauraa.

Tällä hetkellä keskeinen työn vaihe on sisustussuunnittelu, joka valmistuu marraskuun loppuun mennessä. Sitten kilpailutetaan. Eräs askel on parhaillaan käynnissä oleva robotiikkakilpailu, jossa etsitään innovatiivisia tekoälyn keinoja lasten palveluihin, logistiikkaan, aineistosuositteluun ja tiedonhakuun.

Pirjo Lipasti vastaa keskustakirjaston tilojen kehittämisestä.

Pirjo Lipasti vastaa keskustakirjaston tilojen kehittämisestä.

– Työstämme lisäksi opastussuunnitelmaa, kuten tilojen nimeämistä. Varattavilla tiloilla tulee olla selkeät, toiminnallisuudesta kertovat nimet. On hurjaa ja jännittävää ajatella, kuinka vähän aikaa enää on joulukuun 2018 avajaisiin!

– Kirjastoprojektin vaiheen mukaan myös omat tehtäväni ovat vaihdelleet. Välillä on isoja virstanpylväitä, välillä ihmisläheistä ja pienempää etenemistä. Isoja ovat olleet muun muassa arkkitehtuurikilpailu ja tietenkin rahoituksen varmistuminen. Silloin ymmärsi, että kirjasto on oikeasti toteutumassa.

Kaupunkilaiset ovat kaiken aikaa saaneet kertoa kirjastounelmiaan. Lipasti on ollut aktiivisena toimijana asiakkaiden ja kumppanien parissa järjestämässä työpajoja ja muuta yhteisöllisyyttä.

Tradition ja tulevaisuuden asialla

Pirjo Lipasti on sekä tradition että uudistuvan tulevaisuuden kannattaja.

– Tradition täytyy uudistua, jotta se pysyy hengissä, hän toteaa. Kirjastolaki on toiminnan lähtökohta, mutta se, miten kirjasto toteutetaan, on osa yhteiskunnallisen tukemisen puolta.

– Tarvitaan neutraaleja paikkoja, joissa ihmiset voivat keskustella toisiaan kunnioittaen.

Lipasti on arvostuksella seurannut työmaan tapahtumia.

– Kirjaston työmaa on nyt komea, kun kattorakenteen veistoksellisuus näkyy niin hyvin. Sen jälkeen, kun tontilla tehtiin virallinen kaivinkoneen ensiraapaisu, on tapahtunut valtavasti ja valtavan tehokkaasti.

– Hienompaa työtehtävää en itselleni osaa kuvitella. Kirjaston suunnittelusta vastaavat ALA-arkkitehdit ovat puhuneet kauniisti suunnittelevansa kirjastoa lapsilleen. On upeaa olla mukana jossakin, jolla on kaupunkilaisille niin tärkeä merkitys, nyt ja kaukana tulevaisuudessa.

Kirjasto 10:n tiloissa työskentelevällä Lipastilla on yksi ydintoive.

– Kun Oodi on valmis ja astun sinne, haluan nähdä, että siellä on sankoin joukoin ihmisiä, tyytyväisiä ihmisiä.

Teksti: Siru Valleala
Kuvat: Teemu Lipasti


Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail