Keskustakirjaston nimeksi valittiin Oodi

Kaikille avoin nimikilpailu uuden kirjaston uudesta nimestä järjestettiin lokakuussa. Kilpailuun tuli kaikkiaan 2 600 ehdotusta, joista 1 600 oli eri nimiä. Raati valitsi niiden joukosta voittajaksi ehdotuksen ”Oodi”. Nimi paljastettiin näyttävästi uuden kirjaston sijaintipaikalla, Kansalaistorilla, osana Suomi 100 -uudenvuodenjuhlia.

Voittajanimen valitsi tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimi apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Valintaa perusteltiin mm. sillä, että Oodi on helposti muistettava, lyhyt, suuhun sopiva sekä taivutettava ja toimii monilla eri kielillä. Nimellä haluttiin olevan yhtymäkohta kirjallisuuteen ja sitä kautta kirjastoon. Oodi-nimiehdotuksen lähetti Mirja Lounameri. Hänet huomioidaan kutsulla talon avajaisiin joulukuussa 2018.

Ajaton nimi demokratiaa ja sivistystä edistävälle rakennukselle

Kielitoimiston sanakirjan mukaan oodi on ”haltioituneen sävyinen lyyrinen runo”, jonka ei tarvitse olla mittaan kirjoitettu. Sanalla on pitkä historia: jo muinaisessa Egyptissä ja antiikin Kreikassa oodi oli ylistyslaulu, milloin syntymäpäiväsankarille, milloin kuninkaalle. Kirjasto Oodi tulee olemaan ihmisten ja lukemisen talo, demokratian ja sivistyksen paikka ja lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja suomalaisille.

 

Lisätietoja: www.hel.fi/kirjasto


facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail